tiistai 5. toukokuuta 2015

Kanilan esittely ja kevätfiilistelyä

Tässä vaiheessa voisin hieman esitellä kanilaani.
Tai ehkei varsinaisesti voi enää puhua kanilasta, koska eläinmääräkin on niin pieni ja kasvatus oikeastaan täysin tauolla.
Lähinnä vain pidän itselläni lemmikkinä viimeisiä jalostuseläimiä.

Mutta lyhyesti kasvatuksen taustoja.
Minun rotuni on ehdottomasti rex. Ihana samettiturkkipupu.
Huomaan, että olen aina kiinnostunut poikkeavaturkkisista eläimistä.

Kasvatuksen aloitin soopeleilla. Ruskeasoopelilla ja sinisoopelivenäläisellä. 

Soopeleiden rinnalle halusin japanilaisia ja niiden löytäminenhän oli yhtä hankalaa kuin soopeleidenkin. En koskaan tyydy helppoon ratkaisuun ;)
Suurin osa rexeistä onkin tullut Pohjois-Euroopasta.
Aivan erityisesti halusin kasvattaa musta-valkoisia japanilaisia ja koska niitä ei mistään valmiina saanut niin lähdin luomaan väriä "tyhjästä" siinä hyvin onnistuenkin.

Muutama vuosi sitten tuli pintaan uusi muotiväri, gepardi. Senkään "luominen" ei ollut temppu eikä mitään, koska sopivat geenit kanilasta jo löytyi.

Rexien lisäksi olen aina pitänyt englanninlupista. Ne jakavat mielipiteitä valtavien korviensa takia. Tätäkin rotua olen muutaman kappaleen omistanut, mutta niiden valitettava ongelma on lisääntymisongelmat.
Muutamaa satiiniangoraakin olen kokeillut, mutta niillä myös on ollut lisääntymisongelmia.
Voikin todeta, että "lisääntyy kuin kani" -sanonta ei aina pidä paikkaansa, ei ainakaan silloin kun erityisesti haluaisi jonkin lisääntyvän.


Tyttölauma pääsi ulkoilemaan lähes kesäiseen säähän.




















Hieman historian havinaa ja kantaeläimeni:






















Omia kasvatteja:
































Täällä olleet enkkulupat:




















Satiiniangora Saksasta:




























Siinä tyttökanilaumaa kuvaillessa nautin ihanasta vehreydestä.
Kesä on ihan pian täällä. Kesä tuo aina mukanaan omanlaiset kiireensä puutarhan ja eläinten suhteen, mutta kyllähän kesä on paras vuodenaika ;)
Tosin ensimmäinen punkki jo löytyi koirasta. Punkkiaikaa en odota...ikinä...



















Kissakin teki eilen töitään ja esitteli saalistaan.











1 kommentti:

  1. makeen värisiä kaneja! varsinkin nuo gepardi rexit.. semmoisen kun itselleen joskus saisi. :--)

    p.s sait uuden lukijan!

    - oma kaniblogini http://kanimukset.blogspot.fi/ -

    VastaaPoista