lauantai 25. kesäkuuta 2016

Pulled pork


Mitä ihanaa näistä aineksista kasaantuukaan:


















Pulled porkilla täytettyjä leipiä!



Tässä ohje, jonka mukaan lihan valmistimme.
Paistoaika oli kuusi tuntia ja lihasta tuli todella hyvä.
Toisella kerralla paistoimme lihaa "vain" neljä tuntia ja se pari tuntia lisää olisi ollut todella hyvä.
Jatkossa tiedän, että paistoaika on vähintään sen kuusi tuntia.
Eli ei mitään pikaruokaa.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun edes söin pulled porkia. Tässäkin asiassa olin varmasti suorastaan kummajainen. Mutta innostus uusiin ruokakeksintöihin katoaa jos asiasta tulee liiallinne muoti-ilmiö.
Nyt kun pulled pork on jo lähes unohdettu ja uutena hypetyksenä on nyhtökaura niin minä voin testata valmistaa sitä porkia ;)
Enkä kadu testaamista, oikein hyvää lihaa se on vaikka kaslerista onkin tehty.
Suosittelen kokeilemaan jos löytyy muitakin sellaisia kummajaisia, jotka eivät ole kyseistä ruokaa maistaneet.


Meriallastunnelmia

Pari viikkoa vanhoja kuvia, mutta nyt vasta saan näitä esille.
Mitään sen kummempaa tarkoitusta tällä kirjoituksella ei tällä kerralla olekaan, vain kuvafiilistelyä.
Kyllä meriallas on koukuttavaa katseltavaa.
















Synnytystarina


























Uskoisiko kuvan perusteella, että ollaan synnyttämässä :D
Käytiin ensin sairaalassa käyrillä ja tutkituttamassa oliko lapsivesi lapsivettä ja löytyykö streptokokkia. Tuloksia odotellessa lähdimme pehmiksille, samalla jo mukavasti mahassa supistellen.
Ajoitus oli tietenkin nimittäin niinkin sopiva, että kioskin makupehmiksistä juuri tuona viikonloppuna oli saatavilla maku mango ja sitähän on saatava kerran kesässä!

Pehmiksen jälkeen vielä kotiin odottelemaan supistusten tihentymistä.


Kaksi viikkoa sitten meidän perhe kasvoi yhdellä jäsenellä <3

Jaksan vain hämmästellä omaa tuuriani näissä synnytyksissä. En nimittäin kummankaan kanssa ole saanut sairaala-aamiaista synnytyssaliin kera kuplajuoman!
Molemmilla kerroilla palaan leikkaussalista, tai tarkemmin heräämöstä, synnytyssaliin ja näen tyhjän tarjottimen ja lasin kun mies vain sai aamiaisen.

Tällä kerralla olin sentään viisaampi ja opastin miehelle jo ennen synnytystä, että jos taaskaan sairaala ei minullekin kuplivaa tarjoa niin mies saa hakea lähikaupasta juotavaa.
Vielä kun olisin pakannut sairaalakassiin mukaan shamppislasin niin olisin saanut juomani juotua asianmukaisesta lasistakin, mutta meni se suoraan pullostakin.























Nyt vielä kahdenkaan viikon jälkeen en pysty istumaan vaan könötän tyynykasassa toisella kankulla, mutta kaipa se tästä joskus helpottaa.
Sentään tällä kerralla synnytys oli nopeampi ja lääkitykset toimivat.
Mitä nyt ensimmäinen epiduraaliannos meni jonnekin minne lie, ainakaan se ei toiminut. Toinen pistos jo onnistuikin ja toi helpotuksen.
Ei muuten tunnu kivalta sekään kun epiduraalineulalla tökätään selkärankaan.
Synnyttäessä on niitä muitakin kipuja, joten ei siinä pieni rankaan tökkiminenkään maailmaa kaada, mutta jos muita kipuja ei olisi niin väittäisin sen tuntuvan vieläkin inhammalta.

Mutta koska ei pysty missään istumaan eikä pääse juhlistamaan syntymää mihinkään kahvilaan leivoksen äärelle niin täytyy leivoksetkin tehdä itse ja nauttia kahvit ihan vain kotosalla.


























Kääretorttu, jonka täytteenä oli valmista sitruunalta maistuvaa rahkaa sekoitettuna kermavaahtoon. Sekaan olisi vielä sopinut kivasti rouhittu valkosuklaa.

Seuraavaksi suunnitellaankin jo ristiäisiä <3

Pihaprojekti on multavaiheessa

VIHDOIN olemme tässä vaiheessa pihan suhteen, että pääsimme levittelemään mullan. Kiitos jälleen myös talkoojoukolle, joka oli apuna vaikka vettäkin tuli suorastaan kaatamalla.
Tällä kertaa päädyimme Kekkilän multaan. Viime kesänähän rinteeseen leviteltiin HSY:n multaa.
Kekkilään päädyimme nyt oikeastaan sen takia, koska koirat ja lapsi myös käyvät mullalla, luvan kanssa tai ilman, niin on kivempi etteivät haise "kakka"mullalta.
Lapsi varsinkin kun kaivelee multaa ja voihan sitä suuhunkin vahingossa eksyä, joten kivempi näin.

Seuraavaksi levitellään tietenkin nurmikonsiemenet ja rakennetaan mahdollisesti kastelujärjestelmä ellei taivaalta tule ihan pyytämättäkin vettä.
Pihalle tulee myös pieni kivituhkakenttä, jolla voi treenailla koirien kanssa vaikka agilitya.

Kohta on helppoa ajella pihalla nurmea kun on tasainen nurmikenttä ilman kantoja ja kuoppia ja muuta sälää.
Vielä kun saisi rinneosuudet huoltovapaiksi tai ainakin helposti hoidettaviksi.






















Juhannus vain jatkuu (ja herkuttelu)

Juhannuspäivänä grilliin löysi tiensä fetalla täytetyt broilerin rintafileet, jotka vielä oli kääritty runsaaseen pekoniin.
Seuraksi perunasalaatti.


















Jälkiruoaksi lettukakku.
Lettujen välissä oli sitruunacurdia ja mascarponevaahtoa, jossa oli vatkattua kermaa ja mascarponea makeutettuna tomusokerilla.




Ja nyt loppui syöminen tässä taloudessa. Nyt täytyy saada raskausmahaa pois!
Tosin olikos puhetta, että ensi viikolla kerätään mansikoita ja niistähän on aivan pakko tehdä mansikkakakku...

Maukasta juhannusta!

Juhannus on yhtä suurta syömistä ja tähän juhannukseen kuului meloni-fetasalaatti sekä spare ribsit.



Jälkkärinä hunajamelonia ja vanilja-mascarponevaahtoa tällä ohjeella.
Maku oli todella tylsä ja laimea, en tykännyt. Ainoastaan vaahto oli hyvää :D


Iltapalaksi vielä leipiä grillissä valmistettuna tällä ohjeella.
Nämä olivat ihanan maukkaita ja nopeita valmistaa.


















Vielä huominen juhannusta jäljellä ja uudet ruoat. Voihan ähky!


maanantai 20. kesäkuuta 2016

Fruitiella kohti juhannusta

Kuinka moni yli 30 vuotias ihminen ei ole koskaan käyttänyt ruoanlaittoon verigreippiä.
Myönnän, että kuulun siihen joukkoon ja olen varmasti jäänyt paljosta paitsi. Oli nimittäin varsin kivan makuinen hedelmä.

























Vietämme parhaillaan ihanaa äitiys/isyyslomaa ja nautiskelemme mm. hyviä kesäruokia.
Tänään testiin pääsi fruitie, johon tuli yhden verigreipin puristettu mehu, yksi banaani ja noin kaksi desiä mansikoita pakkasesta. Annoksesta tuli kaksi suht pientä juomaa (tätähän olisi juonut enemmänkin).
Kaikki ainekset sauvasekoittimella sekaisin ja lopputuloksena on ihanan raikas ja terveellinen juoma.