maanantai 24. huhtikuuta 2023

Ensimmäinen jauheliha-annos

 

Pennnut ovat olleet taas uuden asian äärellä päästessään maistelemaan lihaa. Hyvinhän se maistuu, kuten aina on isovillakoirien pennuille maistunut. 

Kun ensin on muutamia päiviä maisteltu pelkkää jauhelihaa, aletaan jauhelihaa sekoittamaan vedellä liotettuun koirien penturuokanappulaan. Nappulaan totuttuaan, voi lihan määrää vähentää,  tai tarjota muitakin makuja, kuten kermaviiliä tai piimää. Myöhemmässä vaiheessa laitan välillä sekaan kananmunaa tai eläinkaupasta ostettua raakalihaa.

Näillä samanlaisilla mauilla kun jatketaan pennun omassa uudessa kodissa, pysyy ruoka tuttuna ja turvallisena.

Matohäätölääkitys on myös tiedossa tällä viikolla. Silloin saattaa tulla hetkellisesti ripulia, joka onneksi menee varsin nopeasti ohi.

Pentujen ensikosketus jauhelihaan (nautaa):
















keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Pentujen silmät aukeavat

 Aivan uusi vaihe alkamassa pennuilla silmien avautuessa. Ensin varmasti maailma on varsin sumea, kuten vauvoillakin. Sellainen pehmeä tiputus siihen, että näkeminen on aivan uusi asia.







Entäpä tämä. Minullekin kelpaisi tuollainen nukkumapaikka 😀





Lopuksi vielä muuta tuore video:




Toinen video ei suostunutkaan latautumaan suoraan blogiin, joten linkki Youtubeen:











maanantai 17. huhtikuuta 2023

Isovillakoirien O-pentueen videoita

 

Lupaamiani videoita pennuista.
Pakko myöntää, että tämä nyt vaatikin hieman muistuttelua 😃 Blogi on eri tilin kautta kuin Youtuben kennelin oma sivusto ja eihän tänne helposti saanutkaan suoraan Youtubesta videoita ladattua. Lisäksi näemmä lyhyempiä videoita, jotka ilmeisesti ovat väkisin short-videoita tubessa, ei saa tänne blogiin videomuodossa tuotua. Linkkeinä ne ehkä saa tänne esille, kokeilen sen vielä.
Edellisellä kerralla vielä sain kaikki videot kätevästi blogiin suoraan tubesta, mutta näin nämä muuttuvat 😁

Kokeillaanpa nyt short-videota linkata, koska se sattuisi olemaan aikajärjestyksessä ensimmäinen videoista:

Isovillakoiran pentu juuri synnyttyään





Short-video pennuista 6.4.2023:

Short-video viikon vanhoista pennuista:


Saihan näitä videoita nyt edes jotenkin tuotua tänne blogiinkin. 
Youtubea en erityisesti käytä omien videoiden lataamiseen, mutta sielläkin tosiaan löytyy kennelille oma sivusto, nimeltään Kennel True Villans, tästä linkistä:
https://www.youtube.com/channel/UCCnSGr0bhtcgPl0TKZlZrqQ

Instagramissa kennelin sivuille (truevillanspoodles) lataan aika paljon videoita Tarinat -osioon, joten kannattaa sitä käydä myös kurkkimassa, jos Instagramia käytät. Tarinoissa kun ne videot ei ole esillä kuin vuorokauden. Tosin loin nyt myös profiiliin kansion pennuille, johon tallennan näitä tarinoitakin, joten sieltä niitä löytyy myöhemminkin katsottavaksi.
Olen myös muutaman Live -hetken pitänyt tarinoissa 😉 
Nyt vielä tässä vaiheessa, kun pennut vain nukkuvat tai syövät, ei liveihin saa paljoakaan jännittävää sisältö 😁 
Hetken päästä tilanne on jo eri.

torstai 13. huhtikuuta 2023

Isovillakoiran pentuja, O-pentue

 



Kuinka onkaan ihanaa pienen tauon jälkeen jälleen kirjoitella tänne pentuekuulumisia 😊

Blogikirjoittaminen ei ole nykyään enää ehkäpä niin yleistä, mutta koska tänne on kumminkin tällä hetkellä helpointa tuoda paljon kuvia sekä videoita kaikille halukkaille nähtäville, päädyin jälleen blogiin. Saa vinkata, jos on jotakin järkevämpiäkin keinoja nykyään tarjolla 😄👍

Pentueissa on ollut oikeastaan luonnollinen tauko ihan vain siksi, että uuden sukupolven täytyi kasvaa aikuiseksi ja nyt oli se hetki kun Tähti oli terveystutkittu, käynyt näyttelyissä pyörähtämässä, sekä ennen kaikkea kasvanut oikeasti aikuiseksi. 

Kennelin omille kotisivulle pentueen sivuille tulee myös tarkempia tietoja, jahka ehdin senkin sivuston päivittämään kunnolla. Nyt tässä vaiheessa siellä on tämä sama kuva esillä kuin, jolla aloitin bloggauksenkin. 

http://villans.net/pentueetlitters/o-litter-o-pentue/

Ensin lyhyesti pentueen vanhemmista. 
Pentueen emo Tähti asuu luonani ja Tähti oli kauan toivotusta ja paljon suunnitellusta yhdistelmästä ja siitä tuli juuri sellainen, kuin toivoinkin. Siinä yhdistyy kahden täysin eri suvun parhaat puolet. Tähden isovanhemmatkin olivat täällä vielä joulukuussa, mutta sitten vanhuus vei ne peräkkäisinä päivinä. Mutta lähellä oli, että täällä olisi ollut laajastikin sukua todistamassa tätä pentuetta.

Pentueen isää Uunoa taas olin seurannut ihan syntymästä lähtien, koska Uunon isä on oma kasvattini, josta olen myös halunnut itselleni uutta suvunjatkajaa ja lisäksi Cleverian kennelin koirat yleisestikin iskevät omaan silmääni laadukkuudellaan.

Voi ihanuuksia
Voi ihanuuksia. Kuva syntymää seuraavalta aamulta.


Pennut syntyivät 4.4.2023. Odottelin alunperin, että tulisiko aprillipäivän pentuja, mutta eipä tullutkaan. Tulikin historiallisen Nato-päivän pentuja. Ei pöllömpi vaihtoehto sekään! Onhan tämä nyt aika ikimuistoista, että noinkin suurena päivänä syntyi pentue. Jää takuulla mieleen.

Tyttövalta syntyi tällä kertaa, koska tyttöjö syntyi viisi ja uroksia kolme 💖


Ensimmäinen pentu syntyi. Pienin narttu.


Alkuvaiheessa oltiin vielä kaikki pirteitä















Pojat

Tytöt




Tästä postauksesta tuli kuvapainoitteinen, mutta laitan myöhemmin vielä videoitakin. Pentujen "vauva"ääntely on nimittäin niin ihastuttavaa 💕


Jos sinulla heräsi kiinnostus tämän pentueen pennusta, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen villans@villans.fi

Pentujuttuja päivitän myös Instagramiin kennelin sivustolle, joka löytyy nimellä truevillanspoodles. Oma henkilökohtainen sivusto on nimellä anneaarniopulkkinen. 
Myös Facebookkiin saatan joitakin päivityksiä pennuista laittaa, mutta luultavasti harvakseltaan. Facebookissa on myös kennelille oma sivusto nimellä Kennel True Villans.