lauantai 30. tammikuuta 2016

Pennut seisovat jälleen

Tänään sain äitini kuvausavuksi, joten tässä ensimmäiset seisotuskuvat, joissa sain hieman pideltyä viipeltäjiä paikoillaan.  Painotan sanaa hieman ;)


"Pinkki"

"Pinkki"

"Pinkki"

"Pinkki"

"Valkoinen"

"Valkoinen"

"Punainen"

"Sininen"

"Sininen"

Ettei kaikki päivitykset mene aivan vain aprikoosin puolelle niin pääsihän meidän Tex vielä illalla suihkuun. Tuli fiilis kuin olisi osallistumassa seuraavan päivän erikoisnäyttelyyn, mutta ei sentään. Me yhä lomailemme.


perjantai 29. tammikuuta 2016

Pentujen pesupäivä

Taas vaihteeksi oli pesupäivä. Jotta ei vahingossakaan pääse unohtumaan pentujen mielestä, että ovat syntyneet villakoiriksi ja pesut tulevat olemaan iso osa loppuelämää.
Pesun lisäksi luonnollisesti vielä vähän saksimista ja ajelua trimmikoneella.
Saivat myös astua aikuisuuden maailmaan siinäkin mielessä, että kuivasin ne turbokuivaimella.
Tosin teho oli alimmillaan, mutta onhan se toki silti tehokkaampi kuin käsifööni. Nämä ovat nimittäin tässä hieman vajaan kuuden viikon iässä niin karvamonstereita etten edes yritä enää kuivata pelkällä käsiföönilla. Varsinkin kun ajoitan pesut aina oman pojan päiväunien ajalle, joten täytyy olla tehokas ja nopea :D

Ihan mahdotonta näistä on ottaa kuvia yksistään ja vieläpä kännykällä, mutta tässä on jotakin räpsyjä.

"Valkoinen" poika ottaa lungisti

Edelleen "valkoinen"

"Sininen" näyttää murjottavan, mutta ihan hauskaa
sillä oli.



Ketään tuskin yllättää, että mamma vahti tätäkin asiaa...

"Pinkki" tyttö, joka myös riiviöksi on nimetty, keskittyi
tietenkin vain johtojen tuhoamiseen...

Mutta oli riiviö hetken jopa paikallaankin!

"Punainen" tyttö

"Punainen" tyttö

"Punainen" tyttö




































































































































Koko kööri haluaisi vapauteen. Onhan se toki törkeätä, että välillä joutuvatkin olemaan omassa huoneessaan eikä kaiken elämän keskellä olkkarissa.












torstai 28. tammikuuta 2016

Pennut riehuvat 27.1.2016

Videot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:



Tässä videossa yksi pennuista on selkeästi sitä mieltä, että jouluverhot olisi jo korkea aika ikkunasta poistaa:


Ja vielä pienin riiviö, joka retuutti viltin sohvan takaa, mutta harmillisesti se lopulta johonkin jumittui. Mihin lie olisi viltin kuskannut:



Nanoilu starttaa hitaasti

























Siinä on nano tällä hetkellä :D
Hitusen se on ankea vielä. Hiljaa hyvä tulee jne. 
Nyt kun taas on mukana akvaarioharrastuksessa niin huomaa kuinka kehnosti missään liikkeissä akvaariotarvikkeita on. Ensinnäkin, että löytää liikkeen, jossa edes on kalatkin jotenkin edustettuna ja sitten vielä, että millainen valikoima siellä on.
En paikkaa mainitse nimeltä, mutta liike jossa tänäänkin kävimme suurien toiveiden kanssa, olikin suuri pettymys. Jos liike on pelkkä akvaarioliike niin miksi hommat hoidetaan niin, että kaikki kasvitkin ovat leväisiä. 
Ei erityisesti innosta ostaa uuteen altaaseen kasveja, jotka jo ovat levässä. Ja puhutaan kumminkin nopeakasvuisista lajeista eikä esimerkiksi anubiaksesta. Luulisi siellä olevan aikaa hoitaa akvaarioita siihen kuntoon ettei tilanne ole noin "paha".
Nyt on edelleen mietinnässä mistä hankkisi altaan käynnistämiseen bakteerivalmisteen (en jaksa säätää nyt mitään multaymppejä ja hirvensarvisuolia). Entäpä mikä mahtaa olla nykyään hittinä kasvien lannoituksessa. Viimeksi vielä juuristoon tungettiin savipalloja. 
Paljon on uusien asioiden tutkailua, vaikka vanha akvaarioharrastaja onkin :) 


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Pentujen eläinlääkärintarkastus & sirutus ja nanoakvaarioprojektia


On ollut muutama päivä täyttä tohinaa. Ensin yhden koiran astutusta ja seuraavaksi pennut eläinlääkäriin pentutarkastukseen ja mikrosirutukseen. Käytimme Taikatassun palveluita. Sirutuksen myötä saadaan rekisteröintikin jo pian viralliseksi.
Pennut olivat lääkärissä niin ihania. Eivät tietenkään mitään pelänneet ja hännät vain heilui. Ihanan avoimia ja herttaisia pieniä pentuja.
Zaran huoli oli kotiutuessa tietenkin hyvin suuri. Miksi ihmeessä pennut oli sullottu pieneen koppaan ja haisivatkin varmasti väärältä.





























Entäpä kaikki muut touhut.
Tilasin kokeeksi muutamat suonipuristimet. Jos niitä vaikka voisi ottaa myyntiinkin asti ja vaikuttavat oikein laadukkailta. Tietty värien takia näihin ihastuin ;) 
Alkuun otin vain kahta väriä, mutta olihan niitä muitakin riemastuttavia värejä olemassa.
Villakoiraihmiset tietävätkin, mikä tämä pihtijuttu on, mutta muitakin lukijoita saattaa blogissa olla, joten paljastettakoon, että näillä nypitään koirien korvista korvakarvoja pois.




Lopuksi vielä se kaikkein uusin projekti. Ihan jotta ei vain aika käy pitkäksi koskaan niin päädyimme hankkimaan nanoakvaarion.
Olen oikeastaan siitä asti kun työskentelin alalla, ollut näitä nanoja vastaan. Töissä kyllästyi jo vähän kuuntelemaan kuinka ihmiset halusivat aina ostaa mahdollisimman pienen altaan, koska sillä olisi helppoa aloittaa ja kokeilla akvaarioharrastusta. Eikä mennyt kauaakaan kun pettymys oli suuri kun ei sinne omaan altaaseen oikein mahtunutkaan kuin muutama pieni kala. Todellisuudessa ne altaat varmasti olivat ylikansoitettuja. Kun vain olisivat ymmärtäneet kerralla ottaa isomman altaan.
Sitten tuli nämä nanot markkinoille. Voin kuvitella kuinka myyjät varmasti kuuntelevat nyt kuinka nanoon pitäisi saada tungettua yhtä sun toista kalaa kun ne pelkät ravut olivatkin vähän tylsiä ja pieniä.
Nyt olen itse siinä tilanteessa etten oikein osaa sitoutua tilaa vievään isoon akvaarioon. 
Varsinkin kun koskaan ei tiedä, koska nykyisestä talosta muutetaankin pois ja ison akvaarion muuttaminen ei ole erityisen ihana lisä kaikkeen muuttostressiin.
Jokin lutakko silti pitäisi saada piiiiitkästä aikaa.
Kolusin nettiä pitkän tovin ja etsin Saksaa myöten sopivaa nanoa, mutta lopulta sopivin löytyikin ihan Suomesta Lahdesta Blackbullista.
Vielä edullisemmin olisi altaan saanut jos olisi tilannut Saksasta aivan puhtaasti pelkän altaan, mutta halusin kaiken tekniikan myös mukaan, koska ollaan hävitetty tai hukutettu vanhoja akvaariotarvikkeita.
Tällainen allas on tyhjiltään:























Hiekkakin olisi jo huuhdeltuna:


















Vielä hieman nippelitietoa.
Allas on AQUAEL 30 litrainen ja mukana tuli valaisin, suodatin, lämmitin sekä pieni pussi ravuille ruokaa.

Seuraavaksi pitäisi löytää kauniita kasveja. Kenelläkään olisi vinkkejä, että mistä nykyään löytää nätit kasvit? Ulkomailta tai Suomesta, netistä tai kivijalkaliikkeestä?
Akvaarioon.fi näyttäisi olevan ainakin yksi vaihtoehto. 


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Pentujen elämässä tapahtuu taas paljon

Puudelin elämä on kovaa. Heti pienestä "joutuu" trimmaukseen ja pesuun ja ja ja...
Onneksi pennut eivät osaa automaattisesti asiaa inhota tai pelätä vaan kaikkeen tutustutaan suurella mielenkiinnolla. Minkäänlaista malttia ei tietenkään ole, mutta milläpä pennulla olisikaan. Onni on sekin ettei tällaisen pienen pennun hoitotoimenpiteissä edes kauaa mene aikaa. 





"Punainen" tyttö


Pojat

Suuri maailma!

"Pinkki" tietenkin tihutöissä


"Pinkki" selkeästi mököttää

"Pinkki" arvoisellaan pedillä





Yllättäin "pinkki" tuhoamassa föönia

"Sininen" poitsu

























Tänään tuli pennuille jo pentuhihnatkin. Kyllä nyt kelpaa treenata hihnakäytöstä.
Pentuhihnat

Vielä videoita: