perjantai 1. toukokuuta 2015

Punottu näyttelyhihna koirille

Varsinaista tarvetta ei ollut uudelle näyttelyhihnalle, mutta kun teen löytöjä netistä niin pakko päästä itsekin testaamaan ja tällä kertaa löytö oli näyttelyhihna.



















Tein sen tämän ohjeen perusteella:

Jostain syystä en saanut punontaa aloitettua alun ohjeilla vaan sain sen sujumaan ohjeen "muistisäännön" avulla. Syynä saattaa olla huono keskittyminen, koska samaan aikaan yritin pitää seuraa pojalle, joka touhusi leikkimatollaan.
Hihnaan tuli myöskin pariin kertaan "tipli", koska piti pitää imetystauko, mutta eikös käsityö ole käsityö kun siinä näkyy se kädenjälki.

Tarvikkeet on ostettu Ebaysta.
Olisin halunnut tehdä hihnan kultaisella lukolla, jotta se olisi samaa sävyä kuin timantitkin, mutta koska ajattelin hihnaa käyttää Zaralla (noin 25 kiloinen koira) niin lukkokaan ei voi olla yhtä pieni, kuin mitä kultainen lukko olisi ollut.

1 kommentti: