lauantai 29. helmikuuta 2020

Chihupentujen elämää viikolla 9

Tällä viikolla pennut täyttivät jo hurjat seitsemän viikkoa! Järkyttävää, mihin aika on taas mennyt! 
Pennuille on keksitty nimet (Jimmy Choo, Just Best & Joyful Heartbreaker) ja ensi viikolle jos niille saisi sirutusajan sekä terveystarkastuksen.
En tykkää viedä näitä pienten rotujen pentuja kovinkaan aikaisin sirutukseen vaan annan rauhassa kasvaa isommaksi kooltaan ja mieleltään. Kennelliitolta tulee hyvinkin nopeasti sirutuksen jälkeen rekisteripaperit, joten sikälikään asialla ei ole erityinen kiire. Varsinkin kun harvoin chihupennut muuttavat koteihinsa kahdeksanviikkoisina. 


Tällä viikolla pääsivät tutustumaan hieman ulkomaailmaankin, mutta koska sattuikin kylmä viikko pitkästä aikaa, jäi tutustuminen hyvin lyhyeksi. Ensi viikolla uudestaan jos on lämpimämpää. 

Tässä pentujen touhuilua. Joka tosin on jo hieman laiskaa, koska en tullut kuvanneeksi alkuriehumisia:



Poika (Jimmy Choo) keksi hieman kyseenalaisen lelun itselleen :D


perjantai 21. helmikuuta 2020

Crave tuotetestaus

Koirat olivat hyvin tyytyväisiä, koska päästiin mukaan testaamaan Crave koiranruokaa maussa lammasta ja härkää. Nämähän ovat varsin kiitollisia testaajia sikäli, että ne syövät käytännössä mitä vain :D
Pikkuisin voi jättää ottamatta jos tarjottava ei ole tarpeeksi hyvää, mutta nyt sekin söi, joten taisi olla maistuva ruoka. 









Sellaisia ahneita Cravettajia testailemassa. Pakkauskoot näissä ovat vain pienissä säkeissä, joten sikäli ei mene jatkoon meidän laumassa. Nappulakoko oli ihan ok, vaikkakin voisi olla hitusen pienempi kaikkein pienimmille koirille, mutta ymmärrettävästi tuossa koossa se on sellainen, että käy monelle rodulle. Maistuvuus vaikutti olevan kyllä hyvä. Näille menisi jopa makupalana, koska ilmeisesti on sen verran erilainen kuin arkiruoka. 




keskiviikko 19. helmikuuta 2020

J pentujen kuulumisia


Terveiset pentulasta!

Vauhti vain lisääntyy näillä vesseleillä :D




Vielä kuvina kaikki erikseen:

Tyttö

Tyttö

Poika






torstai 13. helmikuuta 2020

Esittelyssä J pentue





Ihastuttava J pentue syntyi 9.1.2020. Pentue on Diivan ensimmäinen, mutta astutus meni loistavasti, synnytys sujui itsenäisesti, pentujen hoitaminen on aivan ensiluokkaista. Joten en voi muuta olla, kuin ylpeä Diivasta.

Pentuja syntyi kolme. Yksi lyhytkarvainen sininen valkoisilla merkeillä narttu, yksi pitkäkarvainen lila uros ja ja yksi pitkäkarvainen lila narttu.
Nimet ovat vielä mietinnässä, mutta enköhän jotakin hauskaa taas keksi. 


Nyt pennut ovat alkaneet jo touhuamaan kaikenlaista, joten niistä saa hauskoja videoita. 





Vielä kuvia ihasteltavaksi syntymästä alkaen. 








Kotisivuiltani löytyy lisätietoja esimerkiksi vanhemmista: http://villans.net/pentueetlitters/j-litter-j-pentue/

Lisäksi tietoja päivittyy myös Facebookin kennelin sivulle: https://www.facebook.com/KennelTrueVillans/