tiistai 3. marraskuuta 2015

Karjalanpaisti

Aina silloin harvoin kun tekee karjalanpaistia, muistaa kuinka hyvää se onkaan!
Sitten miettii miksei sitä tekisi useamminkin, helpostikin se valmistuu.
Toisaalta sen taika on varmaankin juuri siinä, että sitä tulee tehtyä harvoin, vaikka omalla mittapuulla se onkin arkiruokaa. Tosin sellaista arkiruokaa, joka valmistetaan nimenomaan viikonloppuna.




Reseptin pohja on täältä, mutta itse sitä hieman muokkailin lihamäärän mukaisesti.

1 kg karjalanpaistilihoja
2 porkkanaa
3 sipulia
1 tl suolaa (enemmänkin voisi olla, mutta koska vauva söi samaa ruokaa niin pidin suolan määrän pienenä)
1,5 tl kokonaisia mustapippureita
1 rkl maustepippuria
3 laakerinlehteä

Pilko porkkanat ja sipulit.
Laita aineksia kerroksittain uunivuokaan ja lisää vettä niin paljon, että lihat juuri peittyvät.
Kypsennä ensin yksi tunti ilman kantta 200-asteisessa uunissa.
Laske lämpö 175-asteeseen ja paista pataa kansi päällä vielä ainakin 1,5 tuntia.
Tarkista välillä veden määrä ja lisää tarvittaessa.

Tarjoile esimerkiksi keitettyjen perunoiden tai perunamuussin kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti