sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäinen adventti ja ensimmäinen jouluinen jälkiruoka

Koti pukeutuu hiljalleen jouluun ensimmäisen adventin kunniaksi. Ihanaa fiilistellä tulevaa joulua.




Oikea tonttu ilmestyi kuvaan ;)
Olen löytänyt aivan liian paljon kiinnostavia jouluisia jälkiruokia/karkkeja ja koska kaikkea ei voi jouluna tehdä, on aloitettava jo nyt ja maisteltava niitä pitkin joulukuuta (ja marraskuuta).

Ensimmäisenä testiin pääsi suklainen piparkakkumousse.
Alkuperäinen resepti täällä, mutta muuttelin hieman ainesten määriä.

2 dl vispikermaa
150 g vaniljatuorejuustoa
150 g tummaa suklaata sulatettuna
4 piparkakkua murustettuna
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon muut ainekset.
Näin helppo oli tämä mousse.
Oli oikein maistuvaa, mutta myös tuhtia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti