lauantai 5. syyskuuta 2015

Push present eli synnytyslahja

Jenkeistähän taitaa tämäkin asia olla lähtöisin ja vielä tarkemmin koruteollisuuden keksimää.
Joidenkin mielestä turhaa ja joidenkin mielestä ihanaa.

Taidan olla sen verran materialisti ja harakka, että minusta idea on ihana ja jos muutenkin muistetaan merkkipäiviä lahjoilla niin eikös synnytys ole yksi elämän isoimmista merkkipaaluista. Toki se on sellainen sekä äidille, että isälle, mutta äiti sen kivun kestää ja kokee ja pieni lahja on paikallaan ;)
Lahjahan voi olla mitä vain, mutta itse olen mieltynyt koruajatukseen.
Ajatuksena on ollut, että olisi sormus, johon voisi liittää kiviä lisää aina kun lapsi syntyy.
Toisaalta sekin on kiva idea, että koru periytyisi joskus lapselle, joten jos samassa korussa on esimerkiksi kahden lapsen kivet niin eipä sitä voikaan jakaa.
Toisaalta taas kun on poikalapsi niin mitä hän tekisi aikuisena naisten sormuksella. Ellei nyt omalle vaimolleen haluaisi antaa, mutta vähän outo ajatus sekin. Toki koruja voi muokata haluamakseen ja tehdä sormuksesta jonkinlainen muu koru.

Nimensä mukaisesti ideana olisi, että lahja annettaisiin heti synnytyksen jälkeen, mutta meillä asia on hieman viivästynyt, onhan poika jo yhdeksän kuukautinen.
Tässä on ollut varsin paljon aikaa miettiä millainen sormus voisi olla.

Yksi vaihtoehto oli jokin ihan perussormus, johon istuttaisi timantteja.
Yksi timantti onkin ihan nätti, mutta jos lapsia on kaksi niin minusta kaksi timanttia ei ole tasapainossa.
Ellei ne olisi pystysuuntaisesti sijoitettuna.
Silloinkin nyt kun lapsia on yksi niin sijoittaisiko timantin korun ylä- vai alaosaan.
Yhtä hassu kumpikin vaihtoehto.

Hölmö minä en tietenkään tallentanut kuvaa siitä tähän asti parhaimmasta sormusmallista ja nyt sitä ei enää Tiffanyn valikoimasta näytä löytyvän.
Mutta idea oli jotakin tämän suuntaista:






















Ylläolevaan malliin saisi nätisti istutettua kahdesta lapsesta timantit.
Sormus olisi luonnollisesti keltakultainen.

Tämän kantikkuus kiehtoo ja onkin oikeastaan parempi vaihtoehto kuin ylläoleva:























Muita ideoita:


Tässä mallissa yksi rinkula kuvastaisi minua, yksi lapsen isää ja yksi lasta.












































Tämän olin ajatellut niin, että keskellä olisi lapsen kivi ja ylhäällä esimerkiksi äidin rivi ja alhaalla isän rivi ja kivet voisivat olla meidän syntymäkiviä.
Mallin ei pitäisi olla vain noin mahtipontinen ja meidän kaikkien syntymäkivet oli aika mälsiä, joten ei se idea lopulta kumminkaan innostanut.

Vielä viimeinen idea oli tällainen:






















Kruunu mallina tavallaan kiehtoo ja tavallaan ei. Se ei ole kovin yksinkertaisen moderni, mutta muuten kruunut ovat hauskoja ja tähän saisi helposti istutettua timantteja.
Mutta ehkä ei kumminkaan ole se paras vaihtoehto tähän aiheeseen.

Sellaisia ideoita täällä.
Jännityksellä jään odottamaan toteutuuko mikään suunnitelma ja jos toteutuu niin millainen siitä tulee.
Pitäisi löytää jokin kiva kultaseppä, joka työn ottaisi tehtäväkseen.

Googlettelin myöskin äskettäin millaisia tuoreita ideoita muilla asiaan on ja eräs oli ostanut itselleen uuden merkkilaukun lahjaksi :D 
Loistava idea sekin. Mulberrya olen haaveillut seuraavaksi laukuksi, mutta jääkööt se haaveeksi tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti