torstai 24. syyskuuta 2015

Pihalaatat ylös

Aivan pakko on myöntää, että hitusen ärsyttää nostella pihalaattoja ylös, jotka muutamia vuosia sitten suurella vaivalla pihalle naputeltiin paikalleen.
Mutta pakko on nostaa. Traktori sen verran paljon liikutteli laattoja paikoiltaan, että nyt ne on korjattava.
Ihanaa kumminkin, että etupihan projekti on nyt jo siinä vaiheessa ettei siinä tarvitse enää ajaa traktorilla ja isoin urakka on pian ohi. Pientä fiksausta on tietty vaikka kuinka kauan.
Esimerkiksi epämääräisiä kivikasoja on siellä ja täällä ja ne etsivät sijoituskohdettaan. 
Ensi kesälle jää myöskin jonkinlaisen terassilavetin teko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti