sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Pekonipiirakka

Piirakan valmistus alkoi melkoisen huvittavasti.
Olin ajatellut vähän oikaista ja ostin valmiin piirakkapohjan ja kun otin sitä pakkasesta sulamaan huomasin, että sehän olikin makean piirakan pohja :D
Sattuuhan sitä..
Tuskin se kovin makea olisi edes ollut, koska sisällön mukaan sokeria oli suht vähän, mutta tein kumminkin ihan oikean suolaisen pohjan.
Jälkikäteen taas ajattelin, että kuinka typerää muutenkaan oli yrittää oikaista pohjan suhteen, koska kyllähän tuollaisen piirakkapohjan tekee itsekin ihan hujauksessa.




















Pohja:

150 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ruisjauhoja
3 rkl vettä
1/4 tl suolaa

Sekoita pehmeään voihin jauhot sekä suola ja viimeisenä vesi.
Esipaista 10 minuuttia noin 200-asteisessa uunissa.

Piirakka:

280 g pekonia
250 g kevätsipulin varsia tai purjoa (itse käytin sipulia, koska puutarhassa sitä paljon on)
200 g emmental juustoraastetta
3 munaa
2 dl kuohukermaa
pippurisekoitusta tai mustapippuria myllystä

Saksi pekoni paloiksi ja paista pannulla.
Viipaloi sipuli ja paista muutama minuutti pekonien seassa.

Levitä seos pohjalle ja laita juustoraaste päälle.

Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita kerma mukaan. Mausta pippurilla ja kaada seos piirakan päälle.

Paista 200-asteessa noin 35 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti