keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Mehujehu, yksinkertaisen kätevä apuri

Lapsimessujen messubongaukset jatkuvat ja hyväksi arjen pelastajaksi on paljastunut Mehujehu.
Aivan loistava tuote kaikessa yksinkertaisuudessaan!
Tuotteelle löytyy hyvä käyttöopas heidän omilta kotisivuiltaankin, mutta idea on, että kyseiseen muoviseen kippoon laitetaan lapsen pillimehu ja nyt ei lapsi pysty enää puristamaan pahvitetraa niin, että kaikki mehut on pitkin syliä. Pillikin pysyy vihdoin mehussa paikallaan. Onhan Mehujehussa vielä kätevä klipsikin kyljessä ja sen avulla koko systeemin saa johonkin roikkumaan. 
Kyseistä klipsiä oli näemmä myös hyvin hauska näpertää -> viihdykettä lapselle :D





















Värivaihtoehtoja oli niin paljon, että tuli suuri valinnanvaikeus!
Mukaan lähti kumminkin ihanan pirteä kesäinen keltainen.
Vielä täytyy jostakin joskus ostaa seuraavalle lapselle pinkki ;) Tai jos ei muuten löydy niin onneksi Mehujehulla on myös nettikauppa.

Yksi pieni ongelma loistavassa keksinnössä on. Lidlin mehut ovat korkeissa purkeissa ja ne ei sen vuoksi ihan täysin istu Mehujehuun. Puristelun Mehujehu kumminkin estää Lidlinkin mehujen kanssa, mutta pilliä ei pysty laittamaan pillitelineeseen. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti