torstai 7. huhtikuuta 2016

Kevätmessuilla Helsingissä







Pääsin Kevätmessuille Helsinkiin vierailemaan bloggaajana ja heti messujen auettuahan sinne piti päästä käymään. Ajatuksena myös, että koska on torstai niin ehkäpä siellä olisi rauhallisempaa ja olisi helpompi valokuvata jne, mutta todella paljon siellä olikin ihmisiä ihan jo arkipäivänä. Mukava juttu kyllä, että messuhälinä jakautuu usealle päivälle.

Todella paljon tarttui ideoita mukaan ja niihin täytyy vielä erikseen paneutua ja kirjoittaa omat juttunsa, mutta nyt alkuun kuvafiilistelyä teille kaikille, jotka olette messuille vasta menossa tai harkitsette sinne menemistä.
Paljon oli kaunista katseltavaa ja paljon olisi myös osteltavaa.










Miksei meidän pihalla ole tällaista kukkaloistoa :D














Mitähän pitäisi tehdä, että saisi messujen
jälkeen käydä hakemassa omalle pihalle
vaikka vain yhdenkin tuollaisen kasvilavan
tulppaaneita ;)
Toivottavasti ne ainakin menevät jonnekin
hyötykäyttöön ettei lavalle joudu.












































Maisteltiin kvinoasta tehtyä puuroa ja kuten
kaikkia puuroja, joita syön niin puuro
sellaisenaan ei oikein maistu vaan sekaan
täytyy saada jotain makeutta. Ilmeisesti
poika oli samaa mieltä, koska hieman
nyrpisti naamaansa :D
Mutta muutenhan tämä kvinoa taitaa olla
juuri nyt jonkinlainen trendijuttu.


Arctic Choc suklaita. Näytti herkulliselta kaikki, vaikka itse syönkin
lähinnä vain valkosuklaata.
Hauska sattuma, että yritys on Espoossa samassa osoitteessa,
kuin missä olen itse aikoinaan ollut töissä. Olisihan ollut
varsin hauska yritysnaapuri jos tämä olisi silloin muinoin
jo siellä ollut :D

Tämä SL-tarvikekärry olisi aivan loistava kapistus näissä meidän
maatöissä. En tullut vain hintaa kysyneeksi. Normaalit
maitokärrythän ovat satasen luokkaa ja sekin tuntuu
kalliilta ja siksi jäänyt ostamatta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti