maanantai 19. lokakuuta 2020

Toyvillakoirapentuja L pentue

 Ihanat rakkauspakkaukset ovat syntyneet <3

Kaksi "pikkuista"

Ensin alkutietoja pentueesta: 
Emo: Zhasmin Gintarinè Sala "Chanel"

Pennut syntyivät 3.10.2020. Yksi narttu & yksi uros.

Juuri syntyneitä

Sisko ja veli



Kuten kuvista voikin päätellä niin pennut saapuivat maailmaan sektiolla. Chanelin ensimmäisen tiineyden pentu oli niin iso ettei se mahtunut syntymään. Nyt tällä kertaa halusin nähdä tilanteen etukäteen röntgenilla ja vaikka pentuja tällä kertaa oli jopa kaksi, näytti ne varsin suurilta. Joten en uskaltanut ottaa turhaan riskiä synnytyksen suhteen ja tällä kertaa sovittiin ajoitettu sektio. Sitä sovittuakin vielä aikaistettiin, koska Chanelin lämpötila kävi jo alhaalla ja synnytys todennäköisimmin olisi alkanut jo ennen sovittua sektiota. 

Kotona

Olen erittäin kiitollinen eläinlääkärille Taina Haarahiltuselle. Hän oli erittäin joustava ja huolehtiva. Leikkauskin onnistui viikonloppuna <3 Taina myöskin kyseli kuulumisia moneen kertaan. 
Kaikki meni todella loistavasti ja helposti. 

Tyttö

Poika

Pennuista tulee vielä oma sivusto kotisivuille ja varmasti oma kuvakansio Facebookkiin, mutta nyt olemme vasta eläneet rauhallista "lapsivuodeaikaa" ja ihastelen vain noita ihania pieniä suloisia myttyjä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti