perjantai 4. marraskuuta 2016

DIY villakoiratuoli

Kaikenlaisia hassuja ideoita sitä netistä aina löytääkin ja yksi idea oli villakoiran oloinen tuoli. Pakkohan sellainen oli itsekin toteuttaa!

Olen nyt hieman oikaissut tässä omassa mallissani verrattuna siihen mallikuvaan, jonka näin.
Mallituoliin oli maalattu myös villakoiran pää ja siihen yhdistetty päätukka, sekä korvat. En jaksanut nyt sitä päätä maalailla, joten jatkoin vain pörröteemaa niin, että pörröä tuli tyynynmallisesti selkänojaan.
Sain kumminkin jatkoidean, jota voi vielä kokeilla myöhemmin. 

Jatkoideassa testaisin kuvansiirtoa puulle ja sillä tavalla toteuttaisin pääkuvan.

Tähän asti projekti on toteutunut niin, että metsästin vanhan tuolin kierrätyskeskuksesta.
Hioin vähän pintoja ja maalasin Tikkurilan kultamaalilla kaksi kerrosta.
Pörrökankaista ompelin tyynyt ja satiininauhoista nauhat pitämään tyynyjä paikoillaan.
Varmaan vain muut villakoiraihmiset tajuavat tuolin idean :D
Toki sen tajuaisi helpommin jos tuolissa olisi myös se villakoiran pää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti