tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kissanpennut kuusiviikkoisia 1.6. sekä emokissa Prinsessan palkinnot

Kuusi viikkoa jo mennyt ja toisen kuuden viikon päästä olisi jo luovutusikä pennuilla.
Meneepä aika nopsaan.
Tosin nyt on alkanut kunnon riiviöinti-ikä ja samaa riiviöintiä lienee tiedossa luovutusikään asti ja siitä eteenpäin uusissa kodeissa :)

Innokkaasti syövät kaikenlaista kiinteää ruokaa ja vessalaatikkoetikettikin näyttäisi olevan hallussa.

Cremmellä Kingi pojalla on painoa huimat 975 grammaa!
Harmaa tyttö, joka on yhä nimetön, painaa 625 grammaa.

Entäpä pentujen emo Prinsessa. Sepä sai hienot lelulahjat Best Friendiltä ja ne näytti olevan todella mieluisat.


























Vielä hieman videota Prinsessan leikeistä ja kuinka pennutkin jatkoivat emonsa jalanjäljissä samoja leikkejä.






Vielä yksi video viime viikolta kun pennut olivat hieman sotkeneet huoneessaan ja sotkussa oli tietenkin hauska temmeltää.





Jep, tällaista sotkua ne saavat aikaiseksi:

























Huoneen pörrömatto oli jo saanut kyytiä ennen tätä kuvaa, koska sitä vain tuhottiin nyhtämällä. Yllättäin myöskään sanomalehteä en enää pidä vessalaatikon alla :D

Vielä lopuksi hieman lisää kuvia:


























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti