keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Pitsapatongit, suklaakakkua, lusikkaleipiä ja juustokakkua.

Kutsuimme sukua kahville, joten pääsin testailemaan uusia reseptejä.

Suolaisena ruokana tarjosin pitsapatonkeja. Idea on Valion resepteistä, mutta tein patongitkin itse. Ne olivatkin hieman työläitä, koska en omista konetta, joka vaivaisi taikinan, mutta menipä tuo käsinkin pyöritellen vaikka aikaa se veikin.
Tuli muuten rapeat patongit!


http://www.k-ruoka.fi/reseptit/rapea-patonki/

4 patonkia

9 dl vehnäjauhoja
6 dl hiivaleipäjauhoja
7 dl vettä
3 tl suolaa

lisäksi:
1 dl vettä
20 g tuorehiivaa
2 dl venhnäjauhoja





















Sekoita jauhot, vesi ja suola keskenään. Vaivaa taikinaa viisi minuuttia yleiskoneella (minä vaivasin kauhalla).
Peitä taikinakulho kelmulla ja laita jääkaappiin 8-12 tunniksi.
Liota hiiva veteen ja lisää seos taikinaan.  Vaivaa taikinaa yleiskoneella 10 minuuttia kunnes hiiva on sekoittunut taikinaan (jälleen vaivasin käsin).
Vaivaa myös jauhot (2 dl) taikinan joukkoon.
Peitä kulho ja kohota huoneenlämmössä noin kaksi tuntia.
Kaada taikina pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois.
Jaa taikina neljään osaan ja muotoile taikinapalat käsin pitkulaisiksi levyiksi (noin 10 x 30 cm) ja käännä taikinalevyjen pidemmät sivut päällekkäin ikään kuin rullaksi.
Kohota patonkeja 45 minuuttia liinan alla.
Viillä vinot viillot terävällä veitsellä.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 16 minuuttia.
Voit kaataa uunin pohjalle desilitran vettä, jotta patonkien pinta tulee rapeaksi. Itse unohdin tämän veden ja silti tuli erittäin rapeita.

Patongit muuntautuivat pitsapatongeiksi:




















Alkuperäinen resepti Valion sivuilta.

250 g kinkkua
2 tölkkiä (227/137g) ananaspaloja
2 valkosipulin kynttä
n. 150 g mozzarellaraastetta
1 dl tuoretta basilikaa
pippurisekoitusta myllystä
50 g voita

Halkaise patongit niin, että ylä- ja alapuoli jäävät vielä kiinni toisiinsa ja sivele sisälle voita (ilman tätäkin lopputulos on varmasti hyvä, mutta alkuperäisessä reseptissä oli voita, joten kokeilin samaa).
Sekoita muut ainekset keskenään ja täytä patongit.
Kääri folioon ja lämmitä 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Avaa foliota paiston lopussa jos haluat rapeamman pinnan ja enemmän väriä täytteeseen.


Suklaakakun sisältö on suorastaan pelottava kalorien suhteen, mutta olihan se myös hyvää.


















3 dl sokeria
250 g voita
250 g 70% tummaa suklaata
3 munaa
1 keltuainen
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Sekoita voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Laita puolet suklaasta sulamaan vesihauteeseen ja murskaa toinen puoli suklaasta karkeaksi murskeeksi.
Riko munat erilliseen kulhoon ja vatkaa ne kevyesti haarukalla rikki.
Sekoita toisessa kulhossa keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe.
Sekoita jatkuvasti vatkaten munaseos voi-sokerivaahtoon vähän kerrallaan.
Kun seos on tasaista, sekoita siihen vielä mukaan sulanut suklaa lastalla kääntelemällä.
Siivilöi mukaan jauhoseos ja lisää lopuksi suklaarouhe.
Levitä taikina pienehköön leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan.
Paista kakkua noin 20 minuuttia 180-asteisessa uunissa.
Kakun tulee olla keskeltä tahmeaa.
Jäähtyessään kakku jähmettyy, joten uunista ottaessa saa olla varsin tahmeaa sisältä.



Oletin lusikkaleipien olevan ihanan mureita, mutta nehän olikin varsin kovia. En erityisesti ihastunut koostumukseen, mutta kyllähän niitä söi. 
Keksisuosikkinani pysyy murokeksit.


















200 g voita
1,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa

Kiehauta voi kattilassa hiljaisella lämmöllä. Odota, että vaahto laskee ja voi saa hieman väriä. Varo kumminkin ettei pala pohjaan, joten maltti on valttia.
Mittaa joukkoon sokeri ja anna seoksen jäähtyä sekoittamatta sitä.
Sekoita vasta jäähtyneenä.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voi-sokeri seokseen.
Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Painele leipiä tiiviisti lusikkaan ja siirrä uunipellille.
Paista 175-asteessa noin 12 minuuttia.

Levitä tasaiselle puolelle täyte, esim hilloa tai marmeladia. Laita kansi päälle ja sokeroi hienosokerilla koko komeus.


Juustokakut ovat suosikkejani kakuista ja tämä oli uunissa tehtävä marjainen versio.



















Pohja:
300 g digestive-keksejä
150 g voita

Täyte 1:

600 g maustamatonta tuorejuustoa
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
300 g mansikoita (pakaste)
2 rkl perunajauhoja

Täyte 2:

300 g ranskankermaa
1,5 dl tomusokeria
2 tl valniljasokeria

Murenna keksit hienoksi ja sulata voi. Sekoita murut rasvaan.
Vuoraa leivinpaperilla uunivuoka (n. 22 x 32 cm).
Painele seos pohjalle.
Esipaista pohjaa 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Vatkaa kulhossa tuorejuusto, munat ja sokerit.
Levitä seos pohjan päälle.
Sekoita mansikat ja perunajauhot ja ripottele piirakan päälle.
Paista 175 asteessa 30 minuuttia.

Ota piirakka hetkeksi jäähtymään.
Sekoita toisen täytteen ainekset ja lisää seos piirakan päälle.
Paista vielä noin 10 minuuttia.

Ohjeessa neuvotaan jäähdyttämään hyvin ennen tarjoilua, mutta minä tykkään syödä uunissa tehtävät juustokakut lämpiminä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti