keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Koirien huoneen remontti sekä joulu kohta taputeltu pakettiin

Reilu vuosi sitten vaihdettiin trimmaus/pentuhuoneeseen lattia ja nyt taas sama urakka.
Mutta josko se nyt olisi ok useamman vuoden ajan.
Edellinen lattia oli vinyyliä ja se oli totaalisen vikavalinta. Tai ainakin tämä Byggmaxin vinyyli oli laadultaan sellaista, että sehän lähti hyvin nopeasti asennuksen jälkeen kupristelemaan kaikkialta ja lopulta oli niin paha, että vinyylilaattoja oli lomittain, koska irtoilivat tietty ponteistaankin kun lattialla käveli. 


Nyt lattiamateriaali on ihan vain muovimatto. Kuvio oli oikeastaan vähiten itseä miellyttävä, koska en erityisesti välitä, että muovimatto esittää jotakin mitä se ei ole. Kuvio saisi olla jotakin ihan muuta ja siihen paras vaihtoehto olisi ollut marokkoaiheinen kuvio, mutta tottahan se oli varastosta loppunut ja uutta olisi tullut joskus milloin lie. Tuleva koirapentue ei kumminkaan odottele sitä, että varastotilanne paranee, joten  tämä puukuvioinen matto lähti matkaan.




Koiratkin testailivat uutta lattiaa ja selkeästi kelpuuttivat.


Asennushan on yksinkertaista. Pohjan täytyy toki olla tasainen, mutta muuten varsin simppeli homma. Matto kiinnitettiin liimalla. Toinen vaihtoehto olisi ollut teippi, mutta luotan enemmän liiman pitokykyyn silloinkin kun tehokkalla höyryimurilla lattiaa imuroin.




Joulukin on kohta jo siinä vaiheessa, että koti täytyy riisua koristeista. 

Nyt vielä hetki nautitaan joulun rauhallisesta tunteesta.


Arvokkaimmat pallot on nostettu turvaan lasten ulottuvilta. Kultainen puunoksa
roikkuu ikkunassa korkealla ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti