sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Gabba makuupussi Taika by LappiKids-mallisto

Talvi tekee tuloaan ja se tietää pientä pohdintaa lapsien pukemisen suhteen.
Varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa joutuu vähän opettelemaan, että paljonko vaatetta tarvitsee koskakin.
Hyvin pian jokainen vanhempi oppii sen, että vaatteiden tulee olla helppoja käyttää. Eli nopeita pukea ja helppoja pestä. Lapsen kasvaessa mukaan tulee erityisesti vaatteen kestävyys ja käyttöikä.

Meidän prinsessan talven pukeutuminen on pelastettu! Saimme Lappi Kidsiltä testiin vauvojen makuupussin. Kyseinen tuote löytyy esimerkiksi tästä:
http://shop.lappikids.com/fi/talvimallisto-w16/gabba-taika-makuupussi-308-300g.html



Olen aivan rakastunut! Käyttömukavuus on suuri ja tottahan kankaan kuviointi ja väri myös ihastuttavat pirteydellään.
Juuri ulkonäköseikkoihin aikoinaan ihastuinkin kun bongasin lapsimessuilta Lappi Kidsin osaston.
Silloin suorastaan häkeltyi, että löytyykö Suomestakin näin ihania värejä. Jotakin muutakin kuin tummia sävyjä ulkovaatteissa, vau!
Käytössä luonnollisesti kävi myös ilmi vaatteiden toimivuus.







Aukko turvaistuimen kiinnitykselle.




Mikä tekee tästä vaatteesta toimivan? Esimerkiksi se, että se on helppo pukea ja vauva viihtyy siinä.
Loistavaa puvussa on aukko turvaistuimen kiinnitykselle. Toimii myös rattaiden vöissä hienosti. Kaikki, jotka meidät tuntevat, tietävät myös, että vietämme paljon aikaa ulkona.
Alkusyksystä sujautin vauvan äitiyspakkauksen toppapussin sisälle, mutta kun sen pussin laittaa rattaisiin niin eipä kokonaisuutta saa mitenkään kiinnitettyä. Vauva kun jo viihtyy puoli-istuvassa asennossa niin siitä asennosta koko toppapussi voisi liukua rattaista pois. 
Kun taas aukollisesta makuupussista saa pujotettua rattaidenkin vyön. Siitä vielä esimerkkikuva alempana. 
Tästä aukkoasiasta on myös hauska muisto ensimmäisen lapsen kohdalla.
Ihastuin Henkkamaukan makuupussiin ja heti bongasin kuinka siinä tämä aukkoasia on ratkaistu vetoketjulla. Muuten hyvä juttu, mutta ainakin omasta mielestäni vetoketjut aukeavat väärään suuntaan. Jos ne olisi auennut ylhäältä alaspäin niin haaroihin olisi saanut avattua vain sen verran reikää, että vyön saa reiästä pujotettua läpi.
Nyt kun vetoketjut aukeavat alhaalta ylöspäin niin koko puku aukeutui paljastaen jalat aivan kokonaan. Mitä ihmettä sellaisella puvulla tekee kun kylmä pääsee sisälle :D
Sanomattakin selvää, että se puku jäi käyttämättä niillä kerroilla kun piti laittaa lapsi turvaistuimeen. Hyvin se toki sopi vaunukäyttöön kun ei mitään vöitä tarvinnut. 

Puvun kuvioita on kiva katsella :)


Tässä vielä lähikuva aukosta, josta saa pujotettua esimerkiksi rattaiden vyön:

Aukko turvaistuimen kiinnitykselle.

Kuten näkyy on makuupussi meillä jo nyt kovalla käytöllä vaikka vasta syksyssä eletään.
Näillä keleillä sujautan vauvan pussin sisälle pelkissä sisävaatteissa. Eli pukeutuminen on varsin nopea prosessi.
Kelien kylmetessä vain lisätään kerrastoa sisävaatteiden päälle. Villasukkaa, hanskoja, villapukua jne. Toivottavasti ei nyt kumminkaan ihan vielä tule kovia pakkasia :) 


Käykää ihmeessä ihastelemassa Lappi Kidsin vaatemallistoja. Jo pelkästä katselusta tulee hyvälle mielelle ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti