torstai 7. tammikuuta 2016

3Doodler tulostuskynän ensimmäinen kokeilu

Mahtaako ketään yllättää, että ensimmäinen tulostuskynäkokeilu liittyi puudeliin.


3Doodler tuloskynän villakoira


















Hieman se seisoo sumpussa, mutta muuten ihan ok ensimmäiseksi kokeiluksi.
Lopputulosta voisi vielä työstää ja esimerkiks hioa, mutta villakoiran turkkiin sopii kivasti juurikin tuollainen rouhea pinta.
Vielä tuolle voisi tehdä mustasta muovista kirsun ja silmät, mutta koska se muovitikun vaihtaminen koneeseen on kumminkin vähän työlästä ja tikusta menee jonkin verran hukkaankin aina käytössä, joten en pelkästään parin pienen pisteen takia viitsinyt niitä mustia jälkiä tehdä.
Toki voisi yrittää ihan vaikka mustalla tussillakin ne tehdä.

Mutta niitä käyttökokemuksia.
Tein aloitustoimenpiteet, kuten ohjeessa olikin ja muovia ei vain tullut koneesta. Äänet olivat sellaiset, että aivan kuin yrittäisi jotakin tehdä, mutta ei vain puske mitään ulos.
Lopulta kun olin noin 10 minuuttia asian kanssa tapellut niin koneesta valui punaista muovia!
Eli ilmeisesti tehtaalla laittavat sinne jonkin lyhyen pätkän. Tai mistä muualtakaan se olisi sinne voinut ilmestyä ja ehkä se punainen olisi vaatinut korkeamman sulatuslämpötilan, jotta olisi lähtenyt heti valumaan pois. 
Tuo käyttämäni harmaa muovitikku nimittäin vaati vain pienemmän lämpötilan ja sen luonnollisesti koneeseen asensin.
Jotenkin mystisesti tätä punaista muovia tursusi koneesta ulos jostakin väärästäkin paikasta ja nyt sitä on kärjen kierteidenkin välissä...
Mutta oli sen merkitys mikä tahansa niin olisi siitä voinut olla aloitusohjeissa maininta.

Koneessa on kaksi nopeutta, joilla syöttää muovia ulos ja se hitainkin on suhteellisen nopea ainakin tällaiseen pieneen ja pikkutarkkaan työhön. Myöskin nappuloiden kaksoistoiminta, eli jatkuva syöttö ilman painamista tai syöttö pelkällä painamisella, menevät helposti sekaisin.
Kone ei nimittäin lähde syöttämään muovia läheskään jokaisella painalluksella vaan ilmeisesti sulattelee yhä muovia. Olisi kätevää jos siinä tapauksessa koneen valo palaisi siitä merkkinä, mutta se palaa aina valmiina kun kerran saa lämmitettyä itsensä oikeaan lämpötilaan.

Tähän työhön meni kolme harmaata tikkua. Eli aika paljon muovia kuluu. Tosin puudeli ei ole ontto sisältä vaan kokonaisuudessaan tuota muovia.
Kaksi kertaa tikku jumittui koneen sisälle ja piti käyttää omaa työkalua sitä varten, että tikun saa sisältä pois. Näissäkin tapauksissa ensin vain odotin ja ja odotin, että koska syöttää taas muovia ulos. Lopulta kyllästyin odottamiseen ja päätin tarkistaa onko jokin vialla ja molempina kertoina muovi oli lähtenyt oudolle kierteelle koneen sisään eikä päässyt enää ulos oikeasta reiästä.

Lopullinen mielipide. 
On se kumminkin hauska laite. Pitää vain asennoitua, että hirveän nopeasti ei saa mitään tarkkaa projektia tehtyä. Ja epäonnistumisiakin tulee.

Ja laitehan on tämä jo aiemmin täällä esitelty:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti