tiistai 3. heinäkuuta 2018

DIY puutarhailua

Kaunis ajatus oli, että saisin kirjoitettua oman bloggauksen kaikista näistä kevään/kesän tekeleistä tekovaiheineen, mutta se todella jäi vain kauniiksi ajatukseksi kaiken kiireen keskellä.

Joten nyt yhdessä postauksessa asioita, joita tähän mennessä olen ehtinyt rakentelemaan. Vielä olisi paljon tehtävää jäljellä. Taitaa tulla talvi ennen kuin kaikki on valmista :D

Teemana kaikessa on se, että käytetään sitä materiaalia mitä täältä jo valmiiksi löytyy. Eli nollabudjetilla käytännössä mennään.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

Etupihan rinteeseen naputtelin pienet portaat, jotta lapset pääsevät helpommin rinteen päälle (ja auttaahan ne itseäkin). Kaide on tosin todella matala, mallia lasten kaide :D
Askelmat on tehty vanhoista puisista terassilaatoista ja portaat on täytetty murskeella.
Rinteen päälle tuli kuormalavatekele, jossa kasvaa salaatteja ja yrttejä.




Tätä näkösuojaa varten jouduin jopa ostamaan kaikki tarvikkeet..
Haluaisin vähän enemmän näkösuojaa etupihalle ja se on vaikea toteuttaa rinnetontilla, koska autotie menee pihaa korkeammalla ja sieltä voi katsella suoraan alaspäin pihaan ja näkee aivan kaiken.
Tätä näkösuojaa voisi tehdä enemmänkin jos osoittautuu toimivaksi.
Verkon eteen on istutettu kärhö ja villiviiniä ja toivottavasti ainakin villiviini kasvaa siihen nopeasti, jotta näkösuoja toteutuu.
Tolpat on haudattu metrin syvyiseen kuoppaan ja kuoppa on täytetty betonilla (kolme säkkiä per kuoppa). Toivottavasti tämä pysyy pystyssä myös talven myrskyt. Jos pysyy niin uskallan jatkaa tätä pidemmäksikin suojaksi.



Tämä on minusta aivan ihana kukkateline. Toteutettu kuormalavojen laudoista. Istutin siihen kesäkukkia, mutta myös perennoja, jotta osassa lohkoissa olisi kasveja, jotka kukkivat vuosi toisensa perään. Multaahan tämä söi varsin monta säkkiä... Toisaalta olisihan tämän voinut tehdä pienempänäkin, mutta olen vähän suuruudenhullu.


Ostin alennuksesta kesäkukkia ja ruukut loppuivat kesken :D
Joten yhtenä iltana rakentelin vanhoista puisista terassilaatoista tällaisen korkeahkon kukkatelineen. Pintaan harmaa terassiöljy.


Meidän pihalampiprojekti edistyy hieman hitaasti, koska edelleenkään ei ole raaskittu ostaa kumia siihen. Kivet on kerätty valmiiksi ja lammen reunoille on laitettu tiheäsilmäinen hiiriverkko ja suodatinkangas vedetty koko lammen yli. Nyt ei tarvitsisi kuin sen kumin.
Lampi on tietenkin kokonaan aidattu lasten vuoksi ja kuvassakin näkyy portti, joka odottaa loppuasennusta. Lammen suodatinkin törröttää portin vieressä :D
Lammen takana näkyy alapihan varastotalo, jota olen myös alkanut tyhjentämään vanhoista kanihäkeistä. Se tila pitäisi kunnostaa lattian ja seinien osalta (rotat tuhosivat seinät) ja talon etuosaan tulisi koirille koira-aitaus. Sellainen pitävä aitaus, että uskaltaisin laittaa sinne koirat turvallisin mielin ja tietäisin ettei ne pääse siitä mitenkään ali tai yli. 
Mietinnässä oli jopa, että jos tilaisi aitauksen pinkkinä tai kultaisena :D
Ajatus ei oikein saanut kannatusta :D Ihan outoa.


Olen aivan ihastunut kaikkiin bambuihin. Olin jo viime vuonna tilaamassa ulkomailta bambuja, mutta lopulta en uskaltanutkaan, koska ne vaatisivat aika pitkän juurtumisajan, jotta selviävät varmemmin talvesta. Tänä vuonna jälleen bambusivusto pyöri internetin välilehdissä aukinaisena, mutta toimituskulun takia en raaskinut tilata. Täällä meillä kun ei tunnu mikään ostettu kasvi elävän yhtä kasvukautta pidempään, vaikka kuinka tekisi istutuksen niin kuin ohjeissa sanotaan.  Harmitus olisi suuri jos laittaa ison rahan pelkkään toimituskuluunkin ja kaikki bambut kuolisi talvella.
Onneksi googletin, että jos kumminkin tänä vuonna löytyisi jostakin kotimaisesta puutarhamyymälästä erilaisia bambuja ja Muhevaiselta löytyi ja vieläpä niin läheltä kuin Keravan myymälästä! Olisin voinut hamstrata kaikki niiden lajikkeet, mutta pakko oli valita vain muutama :D
Tämä lajike on sellainen, jonka periaatteessa pitäisi levitä todella voimakkaasti.
Saas nähdä saanko sen selviytymään talvesta. Bambu on alapihalla ja siellä on talven pakkasilla kylmempää kuin vaikka etupihalla olisi. Täytyy joitakin suojaustoimenpiteitä sille tehdä. 
Olen aivan innoissani ajatuksesta, että bambu leviäisi pihalla rikkaruohon lailla :D Saattaapi olla turha toive, mutta ajatuksena silti aika hauska.


Lopultakin olen saanut kasvihuoneen edustaa sellaiseen malliin, että se miellyttää omaa silmää ja alue tuntuu selkeämmältä. 


Muutama istutuskehikko kuormalavalaudoista. Pienemmässä on sipuleita ja isommassa pinaattia, hernettä ja avomaankurkkua. Kurkkujen piti kasvaa kehikon takana olevaa verkkoa pitkin, mutta yksi yllättävä hallayö vei kaikki taimet kahta lukuunottamatta ja ne kaksikaan ei ole kasvanut yhtään mihinkään. Joten verkko jäänee nyt turhaksi, mutta jospa ensi kesänä siinä jotakin kasvaisi.
Sen verran aluetta ehkä haluaisin vielä laajentaa, että haluaisin pensasmustikoille oman kehikon.
Mustikat eivät näytä oikein menestyvän muiden pensaiden seassa, mutta kehikossa niitä saisi hoidettua vähän tarkemmin ja varmaan menestyisivät kivasti. 


Mansikkatorni muoviputkeen toteutettuna. Aika hauska pieni yksityiskohta ja jahka mansikantaimet kasvavat niin näyttää varmasti vielä hauskemmalta.


Kahdesta kuormalavasta toteutettu mansikka"penkki". Sekin näyttää varmasti vielä kivemmalta kun taimet peittäisivät lautoja (ja isot punaiset mansikat koristaisivat kokonaisuutta [joka ei koskaan toteudu, koska lapset huolehtivat, että mansikat katoavat lähes puoliraakoina]). 



Kuten joka vuosi, yritän keksiä ratkaisuja kamaliin rinteisiin... Viime syksynä toteutin kuvan vasemman puolen alueen. Maata vasten kangas ja paksusti haketta päälle. Istutuksina pensaita (esim seppelvarpu), joiden pitäisi peittää kokonaisuudessaan tuo alue. Alalaidassa sähkötolpan tolppia pitämässä hakkeen paikoillaan.
Periaatteessa ihan kiva ja kätevä ja melkein huoltovapaakin, mutta paksusta hakekerroksesta ja kankaasta huolimatta siellä täällä kasvaa rikkaheinää läpi...
Bongasin uuden idean ja toteutin sen edellisvuoden alueen perään.
Rinnettä on pengerretty käyttäen kyllästettyä lautaa.
Alueiden pohjalle taas kangas ja päälle uudet mullat ja niihin siirtelen pensaita muualta rinteestä sekä ehkä jokin perennakasvijuttu yhteen tai kahteen osioon.
Ideana on, että jos tämä on toimiva niin aluetta voi jatkaa niin, että ensin tulisi porrasalue ja sen perään taas samanlainen "laatikosto".
Periaatteessa tämä oli aika näpsäkkä kasata, koska käytin laudat sen pituisina kuin ne oli ostettaessakin. Mutta kulmiin piti kaivaa kuopat tolppia varten ja täyttää kuopat betonilla. Sitä on tietenkin vähän ärsyttävää raahata rinteeseen ämpärikaupalla.
Mitä sitä ei tekisi sen eteen ettei tarvitsisi tuhlata elämäänsä siihen, että yrittää trimmerillä saada pidettyä ruohikkoa kurissa :D



Vielä lopuksi, vaan ei vähäisimpänä, pakko näyttää tämä ihanuus!



Sain äidiltäni tällaiset aivan ihanat puutarhatyövälineet. Voiko noin kauniita olla olemassakaan. Hyvä Clas Ohlson, olette ymmärtäneet, että kulta käy kaikkeen :D
Totesin tosin heti lahjan saatuani, että apua eihän näitä voi oikeasti käyttää!! Enkä aiokaan, vaan ne tulevat koristeeksi terassille. Sitten joskus jos ne haalistuvat auringossa tms. niin raaskinen vähän niillä kuopsuttaa jotakin kaunista kukkapenkkiä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti