perjantai 15. toukokuuta 2020

Unelmapentue isovillakoiria

Unelmia on siksi, että niitä kohti voi pyrkiä ja niitä pitää yrittää toteuttaa <3





Kaikki pentueet ovat aina samalla lähtöviivalla. Kaikkia mietitään pitkään ja vaihtoehtoja punnitaan. Nyt voin kumminkin todeta, että tätä K pentuetta olen suunnitellut jo vuosia, voidaan puhua seitsemästä vuodesta vähintään. Aika hurjaa, tiedän.
Sen enempää en historiasta jauha vaan olen äärimmäisen tyytyväinen, että pentue on nyt olemassa.









Pennut syntyivät 23.4.2020. Kolme narttua ja viisi urosta. Yksi sininen uros ja narttu. Kaksi aprikoosia narttua ja neljä urosta.


Narttuja en vielä tässä vaiheessa ole kenellekään lupaillut. Kaikki varmasti ymmärtävät, että vuosien unelmoinnin jälkeen punnitsen erittäin tarkasti, mikä tytöistä on juuri se, jonka jättäisin itselleni. Joko fyysisesti minulle tai kimppaomistukseen sopivaan kotiin. Eikä minkäänlaisia päätöksiä pysty tekemään näin nuorista pennuista. Mutta toki ne kaikki ei ole itselle jäämässä, joten lopulta ne koditkin täytyy olla tiedossa :)

Pentueen vanhemmat ovat molemmat aktiivisia koiria. Villakoiramaiseen tapaan toki molemmat osaavat myös rauhoittumisen taidon, mutta ehdottomasti parhaimmillaan ovat kun pääsevät tekemään jotakin aktiivista.
Siksi toivon, että pennutkin pääsisivät näyttämään kykynsä jonkinlaisessa aktiviteetissa. En lupaa näistä tulevan täysin sohvakoiria ;)

Lisää päivityksiä tulossa. Pennut ovat aloittaneet kiinteän ruoan maistelun ja pikkuhiljaa niiden vauhti vain kasvaa, joten kivaa videomateriaaliakin tiedossa. 

Kyselyitä pennuista on tullut paljon, enkä ole kaikkiin ehtinyt edes vastaamaan. Sähköpostia silti toki aina saa laittaa.
(Osa valokuvista J. Martikainen) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti