torstai 3. marraskuuta 2016

Pihakalusteita vanhoista pihalaatoista

Pihalla läjä vanhoja terassilla olleita puulaattoja. Ilmaiseksi olisin pois antanut, mutta ei hakija koskaan tullut hakemaan. Sitten lähtikin DIY ideoita tulvimaan päähän ja siitä se lähti.

Ensimmäisenä rakentui kehikko, jossa voi säilytellä kaikenlaista. Nyt siinä on hiekkalaatikkoleluja. Tämäkin kehikko olisi tarkoitus maalata, mutta talvi yllätti taas maalaajan :D




Vihdoinkin laitoin vesiaiheen aluille. Tosin tässäkin ehkä talvi vähän yllätti, ellei vielä tule plussakelejä (johon kyllä luotan, koska koskas täällä joulunakaan olisi talvi). 
Saavin ympärille täytyi saada korkea suojareunus lapsien takia ja siihenkin sopi hyvin pihalaatat.








Viimeinen idea, jonka ehdin toteuttaa vielä tänä syksynä on jonkinlainen penkki / työtaso. Soveltuu moneen. Eiköhän tämä asetu hiekkalaatikon viereen, joten siinä voi istua lapsien seurana tai lapset voivat ottaa leikkeihinsä jonkinlaiseksi tasoksi.
Yhden kerroksen ehdin maalia näihin laittaa. Tai puuöljyäköhän se virallisesti oli. Jospa vielä tulisi vähintään +5 kelejä niin maalaisin myös toisen kerroksen. Mutta aika kiva sävy tuli jo yhdelläkin maalauksella.





Keväällä puuhastelut varmaankin jatkuvat ja ideana oli myös tehdä koirien agilityradalle hyppyjä ja jos tulee joitakin aidattavia alueita niin lautoja voi käyttää myös siihen tai sitten ihan vain koristeaitaa jonnekin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti